torstai 19. syyskuuta 2013

Kristiinan huomioita

NOpettajien materiaali avointa koko ajan. Kiltakoulujen opettajien "heimolaisuus" kehittää opettajuutta ja tukee erilaisia opettajia. Tunneilla opettaja oppii parhaiten -> opiskelijat opettamaan tunneilla. Opiskelijoiden osallistaminen. Opiskelija myönteisessä mielessä haastavien tilanteiden eteen turvallisessa ympäristössä. Opiskelijan blogi toimii apuna reflektoinnissa ja on monipuolisesti dokumentoitunut cv.
Materiaalien jakaminen verkossa uusi toimintatapa, kohtaa vastustusta. Opet joutuvat epämukavuusalueelle. Ryhmissä aina muutamia, jotka eivät innostu nettiin tekemisestä. Opinnäyte matkan varrella tehdyistä dokumenteista.

Matkailukilta

Ryhmätyöt tärkeässä roolissa. Opiskelijat antavat Some-vierihoitoa yrityksille to-jaksoilla ja muutenkin.

Killan johtoryhmä. Jäseniä joka luokalta. Päätetään tapahtumista. 

Maailmanmatkaajien klubi. Opetkin kuuluvat. Espanjalaisia iltoja jne. Esimerkkimatkoja, valmiiksi haettua tietoa. FB:ssä.

Asiakastöistä opetuksessa: Workclock, Evernote, Flickr, Picasa, pilvitallennus. Pintakillalla isot Moodle-sivut, ohjelma viikottain. Opiskelijoiden blogit linkitetty. Opettaja oppii opiskelijoiden matkassa uutta. Blogin kirjoittaminen riippuu opiskelijan ajasta. Tiimien välistä kisaa, kuka selvittää jotakin. Opiskelun rentous.

PuppetPals2, Popplet ja Strip Design.

Projektioppiminen autohallissa. Ohjaus Facebookissa. Aloitetaan keskustelu siitä, millainen autosta tehdään. Laaditaan budjetti ja neuvotellaan koulutuspäällikön kanssa. Etsitään sponsoria, sponsorit saavat näkyvyyttä opiskelijoiden blogeissa. Toimintaa esitellään messuilla, GTI-lehti kiinnostunut. Opiskelijat suunnittelevat, tehdään to do -lista ja eri alueet vastuutetaan opiskelijoille. Kaveria ei jätetä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti